Hyppää sisältöön

Sivuston evästeet

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallentuvat selaimeesi kun käytät verkkopalvelua.

Evästeiden tarkoituksena on, että verkkopalvelu säilyttää tietyt valintasi (esim. kieli) tietyn ajan. Näin sinun ei tarvitse tehdä samoja valintoja uudelleen, kun siirryt palvelussa sivulta toiselle saman istunnon aikana.

Kumppanuusalustalla käytettävistä evästeistä osa on välttämättömiä, ja palvelu tarvitsee niitä toimiakseen tarkoituksenmukaisesti. Välttämättömien evästeiden avulla varmistetaan verkkopalvelun tekninen toimivuus, eikä niitä käytetä muihin tarkoituksiin. Verkkopalvelussa liikennöidään aina suojatulla yhteydellä (https). 

Lisäksi käytössä on evästeitä, joiden keräämää tietoa työ- ja elinkeinoministeriön kotoutumisen osaamiskeskus käyttää verkkopalvelun käyttäjätilastointiin ja analysointiin sekä sivujen ja niiden sisältöjen kehittämiseen. Kerättyä tietoa ei käytetä markkinointiin, eikä kävijäseurannan tietoja luovuteta valtioneuvoston ulkopuolelle.

Evästeitä voivat asettaa selaimeesi myös kolmannet osapuolet, joiden palveluista näytämme sivuillamme sisältöä upotuksina (sosiaalisen median kanavien upotukset). 

Välttämättömät evästeet

COOKIE_SUPPORT
Julkaisujärjestelmän (Liferay) asettama eväste, joka säilyttää tiedon evästeiden sallimisesta selaimen asetuksissa. Eväste on voimassa vuoden.

GUEST_LANGUAGE_ID
Julkaisujärjestelmän eväste, joka säilyttää tiedon käyttäjän kielivalinnasta ja tallentaa sen seuraavaa sivustolla vierailua varten. Eväste on voimassa vuoden.

JSESSIONID
Julkaisujärjestelmän eväste, jota käytetään yhdistämään käyttäjä omaan istuntoon. Eväste on voimassa sivustolla vierailun ajan.

LFR_SESSION_STATE_10161
Julkaisujärjestelmän eväste, jota käytetään käyttäjän istunnon aikaleiman tallentamiseen ja istunnon umpeutumisesta varoittamiseen. Eväste on voimassa vuoden.

AWSALB, AWSALBCORS  
Amazonin asettamia evästeitä, joiden tarkoituksena on tasata palvelinten kuormitusta ja varmistaa, että käyttäjän istunto ei katkea, ja parantaa siten käyttäjäkokemusta. Jälkimmäisellä evästeellä varmistetaan sivustojen oikea toiminta uusimmilla selainversioilla. Evästeet ovat voimassa viikon.

yja_cookie_acceptance
Valtorin asettama eväste, joka säilyttää tiedon evästeiden hyväksymisestä tai kieltämisestä selaimella (evästebanneri). Eväste on voimassa vuoden.

Kävijäseurannan evästeet

Jos kävijä on hyväksynyt evästeiden käytön, palvelun kävijäseuranta kerää palvelun käytöstä yleisiä tilastotietoja, joita hyödynnetään verkkopalvelun kehittämisessä ja laadunvalvonnassa. Näitä tietoja ovat esimerkiksi sivu, jonka kautta kävijä saapui verkkopalveluun, ladatut sivut, sivulatausten ajankohta, verkkoselain ja käyttöjärjestelmä sekä kävijän internet-palveluntarjoaja.

Kävijäseurannan perusteella ei ole tarkoitus tunnistaa yksittäisiä henkilöitä, eikä IP-osoitteita tallenneta kokonaisena. Kävijän IP-osoitetta käytetään kuitenkin sen selvittämiseen, mille organisaatiolle kyseinen IP-osoite on rekisteröity ja mikä kävijän maantieteellinen sijainti on.

SnoobiID
Eväste rekisteröi käyttäjälle yksilöllisen tunnisteen. Eväste on voimassa kaksi vuotta.

Snoobisession_kumppanuus_kotoutuminen_fi
Käytetään säilyttämään istunnon tiedot, kunnes käyttäjä poistuu sivustolta. Eväste on voimassa istunnon ajan.

Snoobi30minute_kumppanuus_kotoutuminen_fi
Käytetään säilyttämään istunnon tiedot enintään 30 minuutin ajaksi yhdelle istunnolle, vaikka kävijä välillä siirtyisi toiselle sivustolle tai selaimen välilehdelle.

Kolmansien osapuolten sovellukset

Joillakin Kumppanuusalustan sivuilla voidaan käyttää kolmansien osapuolien sovelluksia sisältöjen näyttämiseen. Näitä voivat olla esimerkiksi sivuille upotetut Youtube-videot, Google Maps -kartat, Twitter- ja Facebook-upotukset, Soundcloud-podcastit sekä Slideshare-diaesitykset. Nämä sovellukset voivat sivulatauksen yhteydessä asettaa käyttäjän selaimeen evästeitä, jotka välittävät tiedon sivun latauksesta ja osoitteesta kolmannelle osapuolelle. 

Näiden evästeiden toimintaan ei voi vaikuttaa Kumppanuusalustalla säädettävistä evästeasetuksista. Kolmannen osapuolen evästeet voi estää tai sallia selaimen evästeasetuksissa. Ohjeita löytyy osoitteesta aboutcookies.org.

Palvelujen evästekäytännöstä ja tietosuojasta saat tietoa palveluiden omilta sivuilta: 

Evästeiden käytön kieltäminen

Kumppanuusalustalla on käytössä evästebanneri. Kävijä voi antaa suostumuksensa ei-välttämättömien evästeiden sekä liitännäisten käyttöön, kun hän vierailee palvelussa.
Jos kävijä ei hyväksy evästeitä, myöskään ei-välttämättömiä evästeitä tai liitännäisiä ei asenneta.
Kävijä voi muuttaa aiemmin tekemäänsä evästevalintaa klikkaamalla alla olevaa linkkiä. Linkin klikkaaminen näyttää evästebannerin uudelleen.

Verkkopalvelun ja tietoliikenteen tekniset lokitiedot

Verkkopalvelun tietoliikenneyhteyksistä ja käytöstä kerätään teknisiä lokitietoja, joita tarvitaan verkkopalvelun tuottamiseen ja tietoturvallisuudesta huolehtimiseen. Lokitietoihin sisältyy tietoja, jotka voi olla mahdollista yhdistää henkilöön, kuten IP-osoite ja aikaleima. Näitä lokitietoja käytetään vain palvelun mahdollistamiseksi tietoliikenneverkossa sekä virhetilanteiden ja tietoturvapoikkeamien selvittämiseksi.

Verkkopalvelun tuottamiseen ja tietoturvallisuudesta huolehtimiseen liittyvä henkilötietojen käsittely on tarpeen työ- ja elinkeinoministeriön lakisääteisten velvoitteiden noudattamiseksi tietosuoja-asetuksen mukaisesti.

Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelujen palveluntarjoajana toimii Valtori. Valtorin sopimuskumppani Cloudflare Inc. hyödyntää yhtä prosenttia käyntilokitiedoista palvelunsa kehittämiseksi ja siirtää ne siinä tarkoituksessa Yhdysvaltoihin. Henkilötietojen Yhdysvaltoihin siirtämisen perusteena ovat EU:n komission hyväksymät mallisopimuslausekkeet.
 
Lisätietoa tietosuojasta